Malmin tapahtumat eivät saa toistua - viisi esitystä seksuaalirikoslainsäädännön uudistamiseen
23.6.2026
Vihreiden kansanedustaja Alviina Alametsä vaatii seksuaalirikoslainsäädännön uudistamista Malmin tapauksen jälkeen, ja esittää viisi konkreettista keinoa lain muuttamiseen.
Hovioikeus hylkäsi tällä viikolla lokakuun 2024 Malmin joukkoraiskaustapauksen syytteet. Tapahtuneen aikaan alaikäinen uhri joutuu maksamaan kolmen miehen oikeudenkäyntikulut. Kansanedustaja Alviina Alametsä pitää lopputulosta käsittämättömänä, ja vaatii seksuaalirikoslainsäädännön uudistamista.
- Oikeus katsoi, että vastaajat olivat voineet olettaa alaikäisen tytön suostuneen tapahtuneeseen, vaikka häntä kohdeltiin kertomansa mukaan väkivaltaisesti, hän oli yli kahden promillen päihtymystilassa ja tuotu sairaalaan alkoholimyrkytyksen vuoksi. Ei pitäisi olla mahdollista, että hengenvaarallisen korkeaksi arvioidussa humalatilassa oleva alaikäinen voisi antaa pätevän suostumuksen kolmen aikuisen miehen väkivaltaisiin tekoihin, Alametsä toteaa.
Alametsän mukaan tapaus osoittaa, että lainsäädäntö on vinoutunut. Hän esittää viisi keinoa tilanteen korjaamiseksi.
Suostumuksen puutteen todistamista oikeudessa pitää helpottaa, ja lainsäädäntö tulee uudistaa tiukemmaksi.
Suojaikäraja tulisi nostaa niin, että aikuiset eivät voisi hyväksikäyttää alaikäisiä. Suojaikäraja on jo nyt 18 vuotta, kun toinen osapuoli on auktoriteettiasemassa. Näin pitäisi olla myös kolmen tuntemattoman miehen kohdalla.
Raiskauksen vähimmäisrangaistus pitäisi nostaa kahteen vuoteen.
Käsittelyaikoja oikeudessa täytyy lyhentää, mikä helpottaisi väkivaltaa kokeneiden psyykkistä tilannetta.
- Ja väkivaltaa kokeneita täytyy auttaa nykyistä kattavammin, Alametsä vaatii.
- Tällainen ei saa jatkua. Lakia on pakko muuttaa, jos haluamme suojella etenkin tyttöjä ja naisia väkivallalta, Alametsä päättää.