Hallitus tukee sirkushuveja leivän sijaan – Garden Helsingin tuki peruttava

30.6.2026

Valtio pelastaa kokoomuksen vaalirahoittajien hankkeen 35 miljoonalla samalla kun peruspalveluista leikataan. Vihreiden Alviina Alametsä vaatii Garden Helsinki -hankkeen 35 miljoonan euron valtiontuen perumista.

Helsingin Sanomien uutisoinnin (29.6) mukaan Garden Helsinki -halliprojektin taustalla on kokoomuksen vaalirahoittajien sisäpiiri, ja talousvaikeuksiin ajautunut hanke on saamassa valtiolta 35 miljoonan euron vastikkeettoman tuen normaalien sääntöjen ohi. Kansanedustaja Alviina Alametsä (vihr.) vaatii tuen perumista.

- Kun pääministeri jakaa miljoonia oman puolueensa vaalirahoittajien hankkeelle normaalien sääntöjen ohi ja asiaa vielä yritetään salailla, on sanottava suoraan, mistä oikein on kyse: korruptiosta. Tämä ei käy, Alametsä toteaa.

Alametsä huomauttaa, että samaan aikaan kansalaisille kerrotaan, ettei peruspalveluihin ole varaa.

- Lapsiperheköyhyys räjähtää käsiin. Leipäjonot pitenevät. Samalla kokoomus puhaltaa jostain, käytännössä valtion velaksi, 35 miljoonaa uuteen viihdekeskukseen, ihmettelee Alametsä.

Helsinkiläinen Alametsä nostaa esiin myös vertailun vuoksi hallituksen leikkaukset sote-rahoitukseen.

- Hallitus leikkaa samaan aikaan 35 miljoonaa euroa Helsingin sote-rahoituksesta. Tämä vastaa noin 300 000 terveyskeskuslääkärikäyntiä. Peruspalveluista leikatessaan Orpon hallitus kuittaa vaalirahat paitsi hähmäisillä yritystuilla, myös valtavilla suurituloisten verojen ja yhteisöveron alennuksilla. Kaikki valtion piikkiin, veronmaksajien kustannuksella, Alametsä listaa.

Alametsä mukaan tuelle ei ole perusteita.

- Jos tässä halutaan tarjota kansalle sirkushuveja leivän sijaan, niin ei taida toimia. On vieläpä epäselvää, valmistuuko hallihanke edes koskaan. Valtion tuki hankkeelle on peruttava, Alametsä vaatii.

Edellinen
Edellinen

Alviina Alametsä vaatii hallitukselta välittömiä toimia lähisuhdeväkivaltaan – Meidän tulee voida luottaa, että apua saa kriisissä nopeasti

Seuraava
Seuraava

Malmin tapahtumat eivät saa toistua - viisi esitystä seksuaalirikoslainsäädännön uudistamiseen