Vakaviin mielenterveysongelmiin tarvitaan apua 

Maailman mielenterveyspäivän pamfletti vaietuista mielenterveyskysymyksistä

Mielenterveydestä keskustellaan yhä laajemmin julkisuudessa. Tunnetut henkilöt kertovat mielenterveyskokemuksistaan avoimesti somessa. 2019 tekemämme Terapiatakuu-kampanja nosti mielenterveyspolitiikan tapetille eduskunnassa. Ja kahvipöydissä on yhä normaalimpaa kuulla, että ystävä on hakenut apua työuupumukseen. 

On hienoa, että mielenterveysongelmista puhumista ja avun hakemista helpotetaan. Osa keskustelusta on kuitenkin vielä jäänyt käymättä. Entä, kun työkaveri kertookin kärsivänsä skitsofreniasta, kun ystävä joutuu kaksisuuntaisen mielialahäiriön vuoksi suljetulle osastolle, tai kun vakavat, itsetuhoiset oireet värittävät arjen?

Mielenterveysaktivistina ja kaupunginvaltuutettuna olen ajanut etenkin matalan kynnyksen palveluiden lisäämistä. Moni on kertonut kadulla saaneensa apua, tai jopa olevansa yhä hengissä, matalan kynnyksen walk-in mielenterveysklinikka Miepin ansiosta. Tein valtuustoaloitteen näistä avoimista, maksuttomista klinikoista vuonna 2017, kun huomasin, kuinka mahdotonta apua oli saada. Nyt niitä on perustettu Helsinkiin kolme, ja Helsinki on myös sitoutunut toteuttamaan Terapiatakuun vuonna 2022. Näitä askeleita tarvitaan paljon lisää.

Helposti oikeassa hetkessä saavutettavat lyhytterapiahoidot ovat tutkitusti tehokas tapa auttaa mahdollisimman monia ihmisiä. Aino Kohtalan tutkimuksessa selvisi, että jo neljä kertaa lyhytterapiaa puolitti masennusoireet¹. Helppo ja nopea avun saaminen myös vähentää painetta muilta palveluilta, kun ongelmat eivät ehdi syventyä. 

Matalan kynnyksen palvelut eivät kuitenkaan ratkaise kaikkia ongelmia. Eivätkä kannustavat puheet terapiaan menosta lehtien sivuilla tai mainoksissa riitä, kun niin monilla ei ole sinne pääsyä tai varaa. Julkisessa keskustelussa on usein helpompi puhua lievemmistä ongelmista, joihin on yksinkertaisempia ratkaisuja. Ratkaisuja, jotka helposti todistettavissa taloudellisesti tehokkaiksi. Tämä ei kuitenkaan ole oikein ihmisten hyvinvoinnin tai yhteiskunnan kannalta. 

Yksi syy, miksi lähdin ajamaan mielenterveysasioita on, että olen nähnyt läheltä sen mitä vakavat mielenterveysongelmat voivat aiheuttaa, niin ihmiselle itselleen kuin hänen läheiselleen. Vuosia sitten yritin saada apua eräälle ystävälleni, mutta sen sijaan päädyimme yli vuoden prosessiin, johon kuului lukuisia puhelinsoittoja, vierailuja päivystykseen, lähetteitä, odottelua, pitkä diagnoosiprosessi ja lopulta toimiva erikoissairaanhoito. Ongelmat ehtivät syventyä, kun apua ei ollut saatavilla. Pelkkä keskusteluapu ei olisi riittänyt.

Sen jälkeen olen puhunut satojen ihmisten kanssa. Olen kuunnellut lukuisia asiantuntijoita, mielenterveysjärjestöjä, mielenterveysongelmien kanssa eläviä ja heidän läheisiään. Näissä tilastoissa, tutkimuksissa ja tarinoissa toistuvat monet samat asiat, jotka ovat jääneet piiloon. Niihin haluan tarttua tässä tekstissä.

Oikeus hoitoon kuuluu jokaiselle

Noin puolet mielenterveysongelmista kärsivistä jää ilman tarvitsemaansa hoitoa². Osittain tämä on selitettävissä sillä, että hoitoihin hakeutumisessa liittyy edellen vahva stigma, mutta merkittävä syy on se, että avun saaminen on tehty erittäin vaikeaksi verrattuna esimerkiksi fyysiseen vammaan. 

Kun on kyse mielenterverveysongelmista, vakavasti sairastuneelta ihmiseltä edellytetään huimia voimavaroja vaatia itselleen hoitoa. Pitää ottaa selvää, minne mennä. Pitää odottaa kirjeitä ja ajanvarauksia ja vaatia. Pitää kestää se, että tulee pompotelluksi eri paikkojen välillä, kun hoitovastuuta vältellään säästösyistä. Ja joutuu perustelemaan yhä uudelleen, miksi ansaitsee saada hoitoa.

Joskus hoitoon ei pääse, vaikka ongelma olisi hyvin vakava. Olen järkyttävää kuulla ihmisiltä, miten samana päivänä itsemurhaa yrittäneelle ihmiselle ei välttämättä löydy osastopaikkaa edes yhdeksi yöksi. Paikkoja ei vain ole tarpeeksi. Potilasta seurataan sen aikaa, kun fyysisesti on pakko, hänelle annetaan rauhoittavia ja lähetetään kotiin.  

Myös pitkäjänteiseen hoitoon pääsyyn vaaditaan liian pitkä odotus. Psykoterapiaan pääsyssä voi yhä helposti kestää jopa vuosi. Terapeutti pitäisi jaksaa etsiä itse. Ja diagnoosiprosessi, joka tätä edeltää, voi olla pitkä ja raskas. Laajemmin väestön tasolla on järkevämpää käyttää terveydenhuollon ammattilaisen kymmenen työtuntia lyhytterapian tarjoamiseen, kuin diagnoosin laatimiseen. Mutta vakavien mielenterveyden ongelmien kohdalla usein tarvitaan vankkaa erikoissairaanhoitoa, lääkitystä ja osastopaikkaa. Näitä ei ole kaikille tarjolla.

Yhteiskunnassa myös unohdetaan, että hoidon vastaanottaminen voi olla rankkaa. Hoitoon päästessä diagnoosihaastattelut, analyysit ja eri lääkkeiden kokeileminen voi olla raskas prosessi. Se vaikuttaa kehoon, mieleen ja minäkuvaan. Samalla ihmiseltä edellytetään valtavaa toimintakykyä käydä töissä tai opiskella, hakea rahaa Kelalta, täyttää kaavakkeita, maksaa laskut. Pitää olla varaa lääkkeisiin, pitää olla läheisiä jotka auttavat. Monella ei ole. Vakavan mielenterveyden ongelman kohtaava ei saa riittävää tukea Suomessa.

Vaatimus pystyä vaatimaan itselleen apua on vaarallinen. Ilman apua mielenterveysongelmat pahenevat, joskus hyvinkin nopeasti. Liian usein mielenterveyden heikentyessä joutuu kokemaan traumaattisia aikoja. Asioita, joita ei tunnistaisi muuten itsestään: päihteidenkäyttöä, itsetuhoisuutta, epätoivoa ja jopa väkivaltaa. On sekä ihmisten hyvinvoinnin, että yhteiskunnan toiminnan kannalta järjetöntä ja vastuutonta pakottaa ihmiset odottamaan, kunnes ongelmat moninkertaistuvat.

Tällä rehellisellä puheella en tarkoita syyllistää terveydenhuollon työntekijöitä. Heistä monet venyttävät omat voimavaransa äärimmilleen auttaakseen potilaitaan. Sen sijaan syyllistän päättäjiä. Vaikka mielenterveydestä on jo vuosia puhuttu enemmän, teot ovat jääneet laihoiksi. Kauniit sanat eivät riitä, jos hoidon tarjoamiseen ei anneta rahaa.

Jos päättäjät haluavat säilyttää uskottavuutensa mielenterveyspolitiikassa, sosiaali-ja terveysministeriön valmistelussa olevan hoitotakuun täytyy sisältää kattava Terapiatakuu. Kaikille on taattava oikeus saada tarvitsemaansa mielenterveysapua nopeasti ja kattavasti. Samalla esimerkiksi päivystyksiin tulee saada lisää psykiatrisia rerusseja, jotta akuutteja ongelmia voidaan lähteä ratkaisemaan heti oikeiden ammattilaisten voimin. Ja turvallisia osastopaikkoja on oltava aina tarjolla ihmiselle, joka on vaarassa.

Ketään ei saa jättää yksin mielenterveysongelmien kanssa. Monien kuntien päihdepsykiatralla on esimerkiksi käsittämätön linjaus, että päihdehäiriö pitää hoitaa ennen, kuin mielenterveyden häiriötä voidaan hoitaa. Mielenterveysongelmat kuitenkin juuri altistavat päihteiden väärinkäytölle, kun moni lääkitsee itseään odottaessaan apua. Lisäksi päihteiden käyttö voi pahentaa mielenterveysongelmia. Molempia tulisi siksi hoitaa samanaikaisesti.

Riittämättömät rahat johtavat riittämättömiin palveluihin

Mielen hyvinvointiin liittyvät palvelut ovat pirstaloituneet monille eri luukuille. Ihminen on usein riskissä tippua kaikkien niiden ulkopuolelle. Ja vaikka mielenterveyden ongelmat ovat olleet pitkään kasvussa, mielenterveyspalveluiden osuus terveydenhuollon kustannuksista on pienentynyt koko 2000-luvun ajan³. Pahimmillaan tämä johtaa siihen, että ihmistä pompotellaan eri palveluiden välillä, joista kaikki yrittävät resurssipulan vuoksi siirtää hänet muualle. Tämä johtaa ongelmien pitkittymiseen. 

Yhteistyö avohoidon ja sairaalahoidon välillä ontuu. Pahimmillaan tämä johtaa siihen, että ihminen joutuu tuen puutteen vuoksi palaamaan yhä uudelleen kalliimman sairaalahoidon piiriin. 2019 julkaistun tutkimuksen mukaan 40% potilaista palasi psykiatriseen sairaalahoitoon vuosi uloskirjauksen jälkeen. Ja jo yksi avohoitokäynti vähensi tätä riskiä merkittävästi⁴. 

Jos ihminen kirjataan ulos hoidosta, se ei tarkoita, että hänet voisi jättää ilman tukea. Moni kokee joutuneensa ulos hoidosta sen ollessa vielä kesken. Syynä tähän eivät saa olla säästöt tai tulostavoitteet, sillä ne valuvat hiekkaan, kun ihminen joutuu kuitenkin palaamaan hoitoon. Siksi hoidosta täytyy luopua vasta, kun ihminen on siihen valmis. Ja kaikkien kohdalla siihen ei päästä koskaan, vaan turvallinen hoitosuhde on säilytettävä läpi elämän.

Soteuudistus antaa uudet mahdollisuudet hoitopolkujen selkeyttämiselle, kun eri palvelut kootaan yhteen hyvinvointialueille. Uudistuksen toteutuksessa on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että yhteistyö perussairaanhoidon, erikoissairaanhodon ja muiden viranomaisten kanssa toteutuu paljon nykyistä paremmin. 

Pelkkä rakenneuudistus ei takaa hyvää hoitoa, vaan mielenterveyspalveluihin tarvitaan yksinkertaisesti lisää rahallisia panostuksia. Tällä hetkellä moni kunta kieltäytyy toteuttamasta Terapiatakuuta, koska sotesta halutaan leikata, eikä alkupanostusta hoitoon, joka voisi myöhemmin säästää rahaa, uskalleta tehdä. Tarvitaan sekä tukea valtiolta, että viisautta alueellisilta päättäjiltä katsoa askelta pidemmälle.

Lääkitys ei ole yksin riittävä hoitomuoto

Resurssipula johtaa esimerkiksi siihen, että päähoitokeinona moniin mielenterveyden ongelmiiin tarjotaan käytännössä pelkkää lääkitystä. Moni lähtee ensimmäiseltä lääkärikäynniltä lääkeresepti kädessä, mutta tietämättä, mistä saa psyykkistä tukea lääkkeiden rinnalle. Lisäksi lääkkeet jäävät helposti ottamatta, jos niiden rinnalle ei ole tarjolla muuta tukea ja tulevaisuudenuskoa, tai jos lääkkeisiin ei ole varaa. Oikea lääke ei myöskään välttämättä löydy heti, ja sekin voi olla raskas prosessi, jossa ihminen hyötyisi psyykkisestä tuesta lääkkeiden kokeilemisen rinnalla.

Lääkkeet tuovat monelle avun, ja auttavat hallitsemaan oireita. Tutkimustulosten perusteella useimmat lääkehoitoa saavat ihmiset hyötyisivät kuitenkin merkittävästi psykoterapiasta lääkehoidon rinnalla⁵. Ja joidenkin sairauksien kohdalla terapia voi olla kaikista toimivin hoitomuoto⁶.

On selvää, että lääkkeiden käyttöä ja niistä toisinaan koettuja haittavaikutuksia voidaan vähentää merkittävästi saavutettavalla psykoterapialla, ja eheillä ja riittävän pitkillä hoitokontakteilla. Tähän ei kuitenkaan usein ole nykyisessä hoitojärjestelmässä mahdollisuutta. Siksi mielenterveyden ammattilaisia, lyhytterapeutteja ja psykoterapeutteja tulee palkata ja kouluttaa lisää maksuttomasti.

Lapset ja nuoret tarvitsevat avun

Lasten ja nuorten saama tuki ja palvelut on erityisen tärkeää turvata. Jopa puolet kaikista mielenterveyden häiriöistä alkaa ennen 15 vuoden ikää, ja kolme neljäsosaa ennen 24:ää ikävuotta⁷. Sen lisäksi, että ongelmat alkavat aikaisin, niillä on usein kauaskantoisia seurauksia tulevaisuuteen. Siksi ongelmat täytyy myös havaita ja hoitaa aikaisin.

Nuorten vakavat mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet nopeasti⁸. Palvelut eivät ole pysyneet perässä. Esimerkiksi laitoshoitoa akuutissa kriisissä on liian vaikea saada, vaikka se olisi sekä nuoren, että hänen perheensä tahto. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että psykiatrisen laitoshoidon pituus on laskenut 13–17-vuotiailla 39 vuorokaudesta alle 19 vuorokauteen vuosina 2008–2018⁹. On selvää, että lasten ja nuorten auttamiseen tulee ohjata lisää resursseja. 

Meidän tulee myös tukea perheitä, sillä perheen pahoinvointi tutkitusti altistaa sen jäsenet mielenterveyden ongelmille¹⁰. Tähän voidaan puuttua esimerkiksi torjumalla lapsiperheköyhyyttä¹¹, lisäämällä tukea mielenterveysomaisille, ja yhdistämällä lapsi-ja perhepalvelut paremmin mielenterveyspalveluiden kanssa jo neuvolasta alkaen.

Kouluilla on keskeinen rooli lasten ja nuorten mielen hyvinvoinnissa. Opetushenkilökunnan mielenterveystaitoja ja aikaa ja mahdollisuuksia antaa tukea tulee edistää. Näin kyettäisiin paremmin reagoimaan lapsen tai nuoren oireilun. Lapsille ja nuorille tulee antaa keinoja myös tunnistaa mielenterveyden haasteet itsellään ja kaverilla. Siksi tein Helsingissä valtuustoaloitteen mielenterveyden ensiaputaitojen opetuksesta: teini-ikäiset koululaiset kertoivat minulle, että koulussa opetetaan antamaan tekohengitystä, mutta ei auttamaan kaveria, jolla on paniikkikohtaus.

Eheät ja pitkäjänteiset hoitosuhteet ovat varsinkin vakavien mielenterveysongelmien hoidossa oleellisia. Lasten ja nuorten kohdalla tähän pitää kiinnittää erityistä huomiota. Ihminen ei saa pudota pois palveluiden piiristä, kun hän vaihtaa kouluastetta, kaupunkia tai siirtyy toiselle asteelle tai korkeakouluun. 

Tähän tulee kiinnittää erityistä huomiota, kun koulupsykologit siirtyvät pois kuntien hallinnosta. Tämä voi heikentää terveydenhuollon ja koulujen välistä yhteydenpitoa, jollei siihen panosteta.

Hyvä elämä on terveyden perusta

Ei riitä puhua mielenterveydestä, jos emme puhu niistä juurisyistä ja yhteiskunnan ongelmista, joiden vuoksi mielenterveyden ongelmista kärsitään. Ei riitä puhua terapiaan hakeutumisen puolesta, jos yhteiskunta kohtelee mielenterveyden ongelmia kohtaavia ihmisiä eriarvoistavasti ja jopa julmasti.

On tutkimusten valossa selvää, että esimerkiksi riittämätön toimeentulo, eriarvoisuus ja syrjintä ovat kaikki riskitekijöitä mielen sairauksille¹². Köyhyys kytkeytyy usein stressin, epävarmuuteen ja turvattomuuden kokemuksiin, ja Suomessa yhteys köyhyyden ja masennuksen välillä on EU:n korkein¹³. Matalammat tulot merkitsevät esimerkiksi pienempiä resursseja ar­jen perustarpeisiin, ku­ten asu­miseen, ruokaan tai vaikka iloa tuovaan harrastukseen.

Valitettavasti tulot kytkeytyvät vahvasti myös siihen, kuinka nopeasti ihminen voi saada apua. Suurituloisella on enemmän valinnanvaraa palveluiden suhteen, yksityisiä vakuutuksia, työterveyshuoltoa, ja näin ollen he saavat todennäköisemmin apua.

Pienituloiset sairastuvat todennäköisemmin vakaviin mielenterveysongelmiin¹⁴, ja ongelmat myös todennäköisesti pitkittyvät. Hyvinvointivaltiossamme on vaarallisia tilanteita, joissa ihmisellä ei ole varaa lääkärin määräämiin psyykelääkkeisiin, koska niihin ei saa riittävää lääkekorvausta. Lääkekorvausjärjestelmää ja Kelan toimintatapoja onkin uudistettava pikaisesti. Kenenkään ei pitäisi joutua valitsemaan lääkkeiden ja ruoan välillä.

Mielenterveysongelmat myös altistavat heikommalle sosiekonomiselle asemalle myös pitkällä tähtäimellä¹⁵. Tapa, jolla yhteiskunta kohtelee erityisesti vakavia mielenterveysongelmia kokevia, on ulossulkeva. Vaikka yleisesti asenteet mielenterveysongelmista kärsiviä kohtaan ovat parantuneet viime vuosikymmenen aikana, monet stereotypiat elävät vahvasti. Vielä tänä vuonna julkaistun kyselytutkimuksen mukaan lähes joka viides suomalainen kokee, ettei haluaisi asua mielenterveyskuntoutujan naapurissa¹⁶. 

Lähes puolet mielenterveysongelmia kokeneista tuntee joutuneensa leimatuksi sairautensa vuoksi, ja he kohtaavat edelleen usein tietämättömyyttä, ennakkoluuloja ja syrjintää. Syrjintää esiintyy esimerkiksi työnhaussa. Mielenterveysdiagnoosi voi estää myös vakuutuksen, adoption tai ajokortin saamisen. 

Mielenterveysongelmia kokevat ovat eriarvoisessa asemassa myös fyysisen terveyden osalta. Vaikeista psykiatrisista sairauksista kärsivien elinajan odote on usein yli kymmenen vuotta lyhyempi, kuin muulla väestöllä¹⁷. 

Perustulo olisikin yksi parhaista ratkaisuista mielenterveyden ongelmien torjumiseen, ja perusturvallisuuden tarjoamiseen. Kun puhutaan mielenterveyden ongelmista, on uskallettava puhua myös juurisyistä, ja etsiä ratkaisuja niihin. Toimeentuloon, työhön ja rakenteellisen syrjinnän torjumiseen.

Järjestöjen apu ja yhteisö, eettisesti toteutetut työjaksot kuntoutuessa, ja vertaistuki ovat myös äärimmäisen arvokkaita hyvän mielenterveystuen rakentamisessa. Myös palvelut, kuten Sekaisin-chat ja itsemurhien ehkäisykeskus toimivat empaattisesti, tehokkaasti ja pääosin vapaaehtoisvoimin. Järjestöt ovat korvaamaton apu mielenterveyden ongelmia kokeville. Päättäjien kannattaa tukea niitä lisää, ei vähemmän.

Mielenterveys on EU:n yhteinen haaste

Europarlamentaarikkona ja parlamentin mielenterveyskoalition puheenjohtajana ajattelen, että mielenterveys ei ole yksin Suomen ongelma, vaan se on koko Euroopan kansantauti. Yli joka kuudennella ihmisellä EU:ssa on todettu mielenterveyden häiriö, ja mielenterveysongelmien taloudelliset vaikutukset ovat EU-tasolla vähintään 600 miljardia euroa vuodessa - eli yli 4% BKT: stä¹⁸.

Periaatteen tasolla oikeus saada ehkäisevää terveydenhoitoa ja sairaanhoitoa turvataan EU:n perusoikeuskirjassa, jossa listataan kaikille EU-kansalaisille kuuluvat oikeudet. Silti mielenterveyden osalta tämä oikeus ei toteudu täysin yhdessäkään jäsenmaassa. Jäsenmaasta riippuen 33-70% ihmisistä, joilla on vakavia mielenterveysongelmia, ei saa tarvitsemaansa apua¹⁹. 

Korona on osoittanut, että tiiviimpää terveysyhteistyötä tarvitaan. Mielenterveys ei saa jäädä ulos tästä kehityksestä. Tarvitaan EU:n tasoinen mielenterveysstrategia, joka ottaa huomioon eri politiikka-alojen vaikutukset mielenterveyteen (esim. asuminen, koulutus, työ ja vähemmistöjen asema). Lisäksi työtä on tehtävä erityisesti niillä aloilla, johon EU:lla on jo nyt toimivaltaa, kuten työntekijöiden oikeuksien turvaamisessa ja työlainsäädännön kehittämisessä mielenterveyttä edistävään suuntaan. 

Parlamentissa mielenterveyden ongelmia värittää yhä stigma. Kun olen puhunut julkisesti masennustaustastani, moni on sanonut, ettei kannattaisi. Eräs kollega myös totesi, että hienoa, kun ajat mielenterveysasiaa, mutta minun kotimaassani ei mielenterveyden ongelmia ole. Tämä on tutkimusten valossa täysin väärä väite. Osassa EU:n jäsenmaita on kuitenkin löydetty myös hyviä käytäntöjä mielenterveyteen, joista voidaan ottaa oppia. Keinot ovat jo olemassa, ne pitää vain ottaa käyttöön.

Malta - Tukea sateenkaari-ihmisille 

Malta oli ensimmäinen maa Euroopassa, joka kielsi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille kohdistetut vaaralliset ja traumaattiset eheytyshoidot. Maan suurin sateenkaarijärjestö on myös vuodesta 2013 organisoinut julkisesti rahoitettuja ammattimaisia tukipalveluita sateenkaari-ihmisille. Niihin kuuluu sosiaalityön palveluita, yksilö-ja ryhmäterapiaa, tukiryhmiä sekä koulutuksia sosiaali-ja terveysalan ammattilaisille. 

Belgia - Tuki lähelle ihmistä 

Vuodesta 2010 alkaen Belgia on ryhtynyt uudistamaan koko mielenterveysjärjestelmäänsä. Tavoitteena on ollut viedä palvelut lähemmäs yksilöä ja lähiyhteisöä, ja parantaa hoidon saavutettavuutta. Uudistuksen ytimessä ovat esimerkiksi monialaiset kenttätyötä tekevät tiimit, avohoito, perusterveydenhuolto ja asumis- ja sosiaalipalvelut. Uudistus on onnistunut parantamaan hoitoa, ihmisten kuntoutumista ja hyvinvointia ja omaisten elämänlaatua, vaikka työtä vielä riittää.

Sähköisten palveluiden kehittäminen

Sähköiset palveluiden edistäminen on noussut erityisen merkittäväksi kysymykseksi koronakriisin aikana, ja tutkimustulokset osoittavat sen olevan arvokas apu moniin mielenterveyden ongelmiin. Suomessa ollaan viime vuonna otettu käyttöön sähköisiä palveluita, mutta myös muualla EU:ssa ollaan herätty tähän kehitykseen. Hyvänä esimerkkinä on EU:n rahoittama Emen projekti, jossa testattiin uusia sähköisiä palveluita Alankomaissa, Ranskassa, Belgiassa ja Irlannissa. Europarlamentaarikkona olen ajanut myös pilottiprojektia etäpsykoterapiasta, jonka toivoisin etenevän tulevaisuudessa, vaikka ajatuksen saaminen läpi on ollut vaikeaa.

Ranska - erityishuomio eriarvoisuuteen 

Ranskan kansallinen terveysstrategia vuosille 2018–2022 ottaa huomioon sosioekonomisen aseman aiheuttamat terveyserot, ja nostaa esiin sosiaalisten olosuhteiden parantamiseen merkityksen terveydelle. Mielenterveyttä koskevassa etenemissuunnitelmassa halutaan parantaa mielenterveyskuntoutujien sosiaalista osallisuutta yhteiskunnassa. 

Slovenia - Mielenterveysneuvosto ohjaamaan kansallista toimintaa 

Slovenia uudisti mielenterveyspolitiikkaansa 2018 ja yhtenä uudistuksena perustettiin kansallinen mielenterveysneuvosto, joka yhdistää ministeriöt, paikallishallinnon, koulutus- ja tutkimusorganisaatiot ja palveluntarjoajien, palveluiden käyttäjien ja järjestöjen edustajat. Tällaisesta yhteistyöstä olisi hyötyä muuallakin Euroopassa.

Työtä riittää

Mielenterveyden ongelmista puhutaan enemmän, ja niiden torjumiseksi ja hoitamiseksi tehdään myös yhä enemmän työtä. 

Emme kuitenkaan ole lähelläkään valmista. Hoidon tarjoamatta jättäminen on hengenvaarallista. Silti se on aivan liian yleistä kaikkialla Euroopassa, ja myös Suomessa.

Tällä tekstillä haluan avata keskustelua myös niistä kysymyksistä, jotka ovat jääneet kysymättä. Teoista, joita tarvitaan kaikista vakavimpien elämänkriisien ja mielenterveyden ongelmien hoitamiseen. Ja myös niiden ehkäisemiseen ennalta. 

Mielenterveyden hoidon ja hyvän elämän täytyy olla ihmisoikeus. Kuinka sinä ajattelet, että sitä voitaisiin vahvistaa? Kiitos, kun luit nämä ajatukset. Kaikki kommentit ja toiveet ovat erittäin tervetulleita!

Lisää sisältöä mielenterveydestä ja muista aiheista löydät myös tubekanavallani: https://www.youtube.com/c/AlviinaAlametsaTube

Alviina Alametsä

Lähdeluettelo

1. Kohtala, Aino, ACTing for depressive symptoms : a longitudinal study of a brief 4-session acceptance- and value-based intervention for symptoms of depression(2018)

2. STM, Arviomuistio: mielenterveyslain ja päihdehuoltolain palvelut(2016)

3. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Terveydenhuollon menot ja rahoitus 2019

4. Kristian Wahlbeck Johanna Cresswell-Smith Peija Haaramo, Potilaan paluu psykiatriseen sairaalahoitoon (2019)

5. Cuijpers P, Sijbrandij M, Koole SL ym. Adding psychotherapy to antidepressant medication in depression and anxiety disorders: a meta-analysis. World Psychiatry 2014;13:56-67 

6. Mayo-Wilson ym. Psychological and pharmacological interventions for social anxiety disorder in adults: a systematic review and network meta-analysis(2014)

7. Ronald C. Kessler, PhD; Patricia Berglund, MBA; Olga Demler, MA, MS; ym, Lifetime Prevalence and Age-of-Onset Distributions of DSM-IV Disorders in the National Comorbidity Survey Replication, 2005

8. Gyllenberg D, Marttila M, Sund R, ym. Temporal changes in the incidence of treated psychiatric and neurodevelopmental disorders during adolescence: an analysis of two national Finnish birth cohorts. Lancet Psychiatry 2018;5:227-36.

9. Sosiaali-ja terveysministeriö, Lastensuojelun vaativan sijaishuollon uudistamistyöryhmän loppuraportti (2020)

10. Elly Robinson, Bryan Rodgers, Peter Butterworth, Family relationships and mental illness: Impacts and service responses(2008)

11. Hakulinen, C., Mok, P.L.H., Horsdal, H.T. ym. Parental income as a marker for socioeconomic position during childhood and later risk of developing a secondary care-diagnosed mental disorder examined across the full diagnostic spectrum: a national cohort study. BMC Med 18, 323 (2020)

12. A Mental Health Foundation report; Tackling social inequalities to reduce mental health problems: How everyone can flourish equally(2020)

13. OECD (2018)

14. Suokas K, Koivisto A, Hakulinen C, et al. Association of Income With the Incidence Rates of First Psychiatric Hospital Admissions in Finland, 1996-2014(2019)

15. Smith JP, Smith GC. Long-term economic costs of psychological problems during childhood 2010

16. Mielenterveysbarometri 2021

17. Chang CK, Hayes RD, Perera G, Broadbent MTM, Fernandes AC, ym. Life Expectancy at Birth for People with Serious Mental Illness and Other Major Disorders from a Secondary Mental Health Care Case Register in London (2011)

18. OECD(2018)

19. Angelo Barbato, Martine Vallarino, Filippo Rapisarda, Antonio Lora, José Miguel Caldas de Almeida, ACCESS TO MENTAL HEALTH CARE IN EUROPE- Consensus Paper