Oikeutta ukrainalaisille ja uusi johtaja venäläisille
Kansanmurha Euroopassa musertaa koko maanosan. Viikonloppuna olemme saaneet kuulla, kuinka Venäjän joukot ovat joukkomurhanneet siviilejä ja käyttäneet seksuaalista väkivaltaa naisia ja lapsia kohtaan. Tämä kaikki tapahtuu Putinin luvalla.
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan oli jo heti alussa YK:n peruskirjan vastainen sotarikos. Nyt syytteet syvenevät. Putin tekee rikoksia ihmisyyttä vastaan.
Nämä teot tulevat jäämään historiankirjoihin hirmutekona. Sellaisina tekoina, joista päättäjät koko viime vuosisadan totesivat, ”ei koskaan enää”.
On kolme asiaa, joiden täytyy nähdäkseni tapahtua seuraavaksi:
1) Euroopan on irtauduttava venäläisestä energiasta. Ostamalla sitä rahoitamme murhaa. Myös lisäpakotteita on asetettava viipymättä.
2) Ukrainaa on tuettava lähettämällä lisää aseita ja puolustustarvikkeita. Maa on pärjännyt sisukkaasti hyökkäystä vastaan. Jokainen päivä heikentää lopulta Putinin hirmuvaltaa.
3) Putin ja muut rikoksiin syyllistyneet on saatava kansainvälisen rikostuomioistuimen eteen Haagiin vastaamaan teoistaan. Uhrit ansaitsevat oikeutta, ja maailma ansaitsee parempia johtajia.
Käytännössä EU:n on tähdättävä siihen, että Putin perääntyy, valta Venäjällä vaihtuu, tai molemmat. Tämä on äärimmäisen vaikeaa. Ulkoasiainvaliokunnasta käsin ajattelen, että EU:n täytyy siitä huolimatta yrittää.
Yksi tärkeä teko on oikean tiedon saattaminen venäläisten tietoon. Siellä ollaan valheiden varassa. Venäläisiltä kuulemani arvioiden mukaan Putinin kannatus olisi tällä hetkellä noin 50-50, eli moni kansalainen tukee Putinia. Mutta ei varmasti tukisi, jos tietäisi. Aloittamamme käännösprojekti on tähdännyt tähän, mutta Putinin rajoitettua some-kanavia tiedon levittäminen on yhä vaikeampaa. Keskustellaan siis venäläisten tuttujen, sukulaisten ja ystävien kanssa. Suljetaan Venäjä ulos, mutta ei venäläisiä.
Euroopalla on varaa maksaa energiasta, ja tukea kansalaisiamme enemmän vaikeina aikoina. Kyllä, se maksaa, mutta siihen on varaa. Mutta toivosta meillä ei ole varaa luopua.